Vuoden 2022 vaalitilastoja

Nyt kun vuoden 2022 vaalit ovat ohi, haluamme jakaa äänestäjätilastot kanssanne!

Vuoden 2022 vaaleissa meillä oli 11 643 äänioikeutettua. Heistä 4 574 äänesti, mikä edustaa 39,3 % mahdollisista äänestäjistä.

Olemme ylpeitä voidessamme sanoa, että äänestysprosentti nousi viime vuodesta, jolloin äänestysprosentti oli 20,5 %.

Myös annettujen äänien määrä nousi 2 305 äänestä 4 574 ääneen, mikä tarkoittaa 98,4 % kasvua.

Vaalitoimikunta on sitoutunut jatkamaan äänioikeutettujen tavoittamista rohkaistakseen näitä äänestämään vaaleissa. Johtokuntaan valituilla on suuri vaikutus OTW:n (Transformatiivisten teosten järjestö) projektien toimintaan pitkällä aikavälillä, ja haluamme, että jäsenillämme on mahdollisuus tuoda äänensä kuuluviin.

Ehdokkaiden saamista äänistä kiinnostuneille tiedoksi, että vaalitapamme on suunniteltu valitsemaan tasa-arvoinen johtokunnan jäsenten joukko, jotta nämä kykenevät työskentelemään yhdessä, emmekä siksi julkista äänimääriä. Emme myöskään yleisesti ottaen kerro, kuka epäonnisista ehdokkaista sai vähiten ääniä. Emme nimittäin halua lannistaa heitä, mikäli he tulevaisuudessa haluaisivat asettua uudelleen ehdolle, kun olosuhteet ja jäsenten kiinnostus saattavat olla erilaisia.

Vielä kerran iso kiitos kaikille, jotka ottivat osaa vaalien eri vaiheisiin! Toivomme näkevämme teidät virtuaalisilla äänestyspaikoilla taas ensi vuonna.


OTW on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka projekteihin kuuluvat AO3, Fanlore, Open Doors, TWC ja Legal Advocacy. Olemme fanien pyörittämä, täysin lahjoitusten varassa toimiva vapaaehtoisorganisaatio. Lisätietoja OTW:n toiminnasta. Tämän uutispostauksen käänsivät OTW:n vapaaehtoiset kääntäjät. Jos haluat lukea lisää työstämme, käy tutustumassa Käännös-toimikunnan osioon transformativeworks.org-sivustolla.