Vuoden 2018 vaalitilastoja

Nyt kun vuoden 2018 vaalit ovat ohi ja tulokset ovat lopulliset, haluamme jakaa kanssanne äänestäjätilastot.

Vuoden 2018 vaaleissa meillä oli 5649 äänioikeutettua. Heistä 827 äänesti, mikä edustaa 14,6 % mahdollisista äänestäjistä. Äänestysprosentti kasvoi viime vuodesta, jolloin äänestysprosentti oli 12,7 %.

Ehdokkaiden saamista äänistä kiinnostuneille tiedoksi, että vaalitapamme on suunniteltu valitsemaan tasa-arvoinen johtokunnan jäsenten joukko, jotta nämä kykenevät työskentelemään yhdessä, emmekä siksi julkista äänimääriä. Emme myöskään yleisesti ottaen kerro, kuka epäonnisista ehdokkaista sai vähiten ääniä. Emme nimittäin halua lannistaa heitä, mikäli he tulevaisuudessa haluaisivat asettua uudelleen ehdolle, kun olosuhteet ja jäsenten kiinnostus saattavat olla erilaisia.

Vielä kerran iso kiitos kaikille, jotka ottivat osaa vaalien eri vaiheisiin! Toivomme näkevämme teidät virtuaalisilla äänestyspaikoilla taas ensi vuonna.


OTW on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka projekteihin kuuluvat AO3, Fanlore, Open Doors, TWC ja Legal Advocacy. Olemme fanien pyörittämä, täysin lahjoitusten varassa toimiva vapaaehtoisorganisaatio. Lisätietoja OTW:n toiminnasta. Tämän uutispostauksen käänsivät OTW:n vapaaehtoiset kääntäjät. Jos haluat lukea lisää työstämme, käy tutustumassa Käännös-toimikunnan osioon transformativeworks.org-sivustolla.

Vuoden 2018 vaalitulokset

Vaalit-toimikunta haluaa kiittää kaikkia ehdokkaitamme heidän kovasta työstään tämän vuoden vaaleissa. Meillä on nyt ilo julkistaa vuoden 2018 vaalien tulokset.

Seuraavat ehdokkaat (nimet aakkosjärjestyksessä) on virallisesti valittu OTW:n johtokuntaan.

  • Lex de Leon
  • Natalia Gruber

Uudet johtokunnan jäsenet aloittavat kautensa virallisesti 1. lokakuuta. Toivotamme heille onnea ja menestystä.

Tulosten julkistamisen myötä vaaliaika on tullut päätökseen. Haluamme kiittää kaikkia, jotka ovat levittäneet sanaa, esittäneet kysymyksiä ehdokkaillemme, ja tietysti niitä, jotka äänestivät! Toivomme näkevämme teidät kaikki jälleen ensi vuonna.

OTW:n johtokunnan 2018 äänestys on alkanut!

Vaali on alkanut!

Jokaisella 1.7.2017 ja 30.6.2018 välillä liittyneellä jäsenellä pitäisi nyt olla äänestyskuponki. Jos et ole saanut sellaista, ole hyvä ja tarkasta ensin roskapostikansiosi, ja ota sen jälkeen yhteyttä meihin yhteydenottolomakkeellamme.

Vaali jatkuu 13.8.2018 klo 23:59 UTC-aikaa asti; tutustu aikavyöhykemuuntimeen selvittääksesi, mihin aikaan se on sinulle.

Äänestettyäsi voit siirtyä Twitteriin ja käyttää tunnistetta #OTWE18 kertoaksesi siitä meille!

Jäsen – tarkasta äänestysohjeet sähköpostistasi

Kaikkien äänioikeutettujen OTW:n (Transformatiivisten teosten järjestö) jäsenten pitäisi nyt olla saanut sähköpostia, jossa on linkki vuoden 2018 äänestysohjeisiin. Otsikkona oli “Voting Instructions for Organization for Transformative Works (OTW) Board Election”. Huomaattehan, että jos tätä sähköpostia ei ole tullut, et ole äänestäjäkirjoissa tänä vuonna etkä saa äänestyslipuketta. Read More

Vuoden 2018 OTW-vaalien ehdokkaiden julkistus

Ehdokkaiden julkistus

OTW (Transformatiivisten teosten järjestö) on iloinen voidessaan julkistaa seuraavat ehdokkaat vuoden 2018 vaaleihin (aakkosjärjestyksessä etunimen mukaan):

  • C. Ryan Smith
  • Lex de Leon
  • Michelle Schroeder
  • Natalia Gruber

Koska meillä on täytettävänä 2 paikkaa ja 4 ehdokasta, vuoden 2018 vaalit tullaan järjestämään – eli OTW:n jäsenet tulevat äänestämään siitä, ketkä ehdokkaista saavat paikat.

Vaalitoimikunta on innoissaan voidessaan esitellä ehdokkaat kaikille OTW:n jäsenille! Tässä julkaisussa on linkit lyhyisiin ehdokkaiden kirjoittamiin henkilökuvauksiin ja vaaliohjelmiin. Tämä julkaisu aloittaa myös kysymys- ja vastausvaiheen, jonka aikana kutsumme yleisön lähettämään ehdokkaille kysymyksiä. Tämän lisäksi järjestämme useita live-keskusteluja – päivämäärät ja ajat ilmoitetaan, kun ehdokkaille sopivat ajankohdat selviävät. Pian tiedotetaan myös äänestysajankohdasta sekä siitä, miten äänestäminen toimii.

Sillä välin vaalien tapahtumien aikajana löytyy täältä muistisi tueksi. Jatka lukemista tutustuaksesi ehdokkaisiin ja oppiaksesi, miten voit lähettää heille kysymyksiä!

Vaaliohjelmat ja henkilökuvaukset

Pyysimme jokaista ehdokasta antamaan meille henkilökuvauksen, joka tiivistää heidän ammatilliset ja fanikokemuksensa, sekä kirjoittamaan vaaliohjelman tavoitteistaan johtokuntakautensa ajalle vastaamalla seuraaviin kysymyksiin:

  • Miksi päätit asettua ehdolle johtokuntavaaleihin?
  • Mitä taitoja ja/tai kokemusta toisit johtokuntaan?
  • Valitse OTW:lle yksi tai kaksi tavoitetta, jotka ovat sinulle tärkeitä ja joiden eteen tekisit töitä kautesi aikana. Miksi arvostat näitä tavoitteita? Miten toimisit muiden kanssa saavuttaaksesi ne?
  • Millaista kokemusta sinulla on OTW:n projekteista ja millaista yhteistyötä tekisit asiaankuuluvien toimikuntien kanssa tukeaksesi ja voimistaaksesi niitä? Yritä tuoda esiin erilaisia projekteja, mutta korosta vapaasti niitä, joista sinulla on kokemusta.
  • Miten pitäisit työsi johtokunnassa ja muissa tehtävissä OTW:ssa tasapainossa keskenään tai miten aiot luopua nykyisistä tehtävistäsi keskittyäksesi johtokuntaan?

Voit lukea sekä ehdokkaiden vastaukset näihin kysymyksiin että heidän henkilökuvauksensa seuraavien linkkien kautta.

Natalia Gruberin henkilökuva ja vaaliohjelma

Henkilökuva

Natalia Gruber löysi ensimmäisen lukemansa fanifiktion vahingossa, kun hän odotteli viimeisen Harry Potter -kirjan ilmestymistä, ja uskoi pitkään, että kyseinen fikki oli upea mutta yksittäinen tapaus. Onneksi hänelle myöhemmin selvisi, että tarina ei ollut ainutlaatuinen vaan fandom oli oikeasti eloisa ja suuri yhteisö, josta löytyi mahtavia ihmisiä ja enemmän fikkejä kuin hän ehtisi koskaan lukea. Vuosia hän luki vain Harry Potter -fikkejä ennen kuin hän liittyi Tolkien-fandomiin. Siellä hän alkoi viimein julkaista omia teoksiaan ja ystävystyä muiden fanien kanssa, ja siellä hän yhä kokee eniten olevansa kotona.

Nat toimii päivisin englannin opettajana, ja OTW:hen (Transformatiivisten teosten järjestö) hän liittyi vuonna 2016 Brasilian portugalin kääntäjänä. Muutamia kuukausia myöhemmin hän liittyi väärinkäytökset- ja avainsanojen järjestely -toimikuntiin, mistä hänellä on upeita kokemuksia, ja siellä hän on myös oppinut paljon lisää OTW:sta ja sen työstä. Vuoden 2017 lopussa hän päätti liittyä käännöstoimikuntaan, jossa hän työskentelee tukeakseen ja auttaakseen kääntäjiä näiden työssä ja osallistuu enemmän toimikuntien välisiin tehtäviin ja johtotehtäviin. Read More