C. Ryan Smithin henkilökuva ja vaaliohjelma

Henkilökuva

C. Ryan Smith: Ryanin varhaisimmat muistot fandomista kumpuavat siitä, kun hän katsoi aamun varhaisina tunteina ennen kouluun menoa isänsä kanssa Pokémonia ja Yu-Gi-Oh! :ia. Hän muistaa puhuneensa ohjelmista ja peleistä muiden luokkalaistensa kanssa ja tunteneensa jo tuolloin samaa tuttua toverillisuutta, jota me kaikki nykyään tunnemme. Kuitenkin, jos häneltä asiasta kysyttäisiin, huomauttaisi hän ensimmäisen todellisen kohtaamisensa fandomin kanssa tapahtuneen vasta vuosia myöhemmin vuonna 2008. Tällöin hänellä oli vapaa pääsy internetiin ja hän alkoi kommunikoida muiden fanien kanssa esimerkiksi Bulbagardenissa ja Fanfiction.netissä. Hän ryhtyi Organization of Transformative Works – OTW:n (Transformatiivisten teosten järjestö) vapaaehtoiseksi ensimmäisenä vuotenaan yliopistossa vuonna 2013; henkilökohtaisista syistä johtuen hän kuitenkin jätti OTW:n hetkeksi ennen kuin palasi vapaaehtoiseksi 2015. Hän on myös palannut yliopistoon ja opiskelee saavuttaakseen kandidaatintutkinnon tietotekniikasta.

Vaaliohjelma

1. Miksi päätit pyrkiä OTW:n johtokuntaan?

Fandom on ollut minulle hyväksynnän ja ymmärryksen paikka; se auttoi minua ymmärtämään ja hyväksymään oman homoseksuaalisuuteni. Haluaisin auttaa tätä yhteisöä jatkuvalla vapaaehtoisuudellani juuri siksi, että se auttoi minua hyväksymään näin suuren osan itsestäni. Henkilökohtaisten syiden lisäksi uskon, että minulla on taitoja, kokemusta ja näkemystä, josta voisi olla hyötyä johtokunnalle ja OTW:lle kokonaisuudessaan. Olen palvellut monissa eri toimikunnissa OTW:ssa oloni aikana, minkä lisäksi olen palvellut myös erilaisissa asemissa fanitiloissa sekä akateemisissa tilanteissa; OTW:n palveluksessa olen ollut vapaaehtoisena Kehitys ja jäsenyys -toimikunnassa vähän reilut kolme vuotta, ja sitä ennen olen toiminut avainsanojen järjestelijänä, Viestintätoimikunnassa sekä Vapaaehtoistyö ja rekrytointi -toimikunnassa. Tämän lisäksi koen saavuttaneeni elämässäni sellaisen pisteen, jossa olen varma, että pystyisin sitoutumaan ja työskentelemään johtokunnan toiminta-ajatuksen rajoissa — lyhyesti siis ohjaamaan järjestöä tukemalla eri toimikuntia niiden omassa työssä.

2. Mitä tietoja ja taitoja tai kokemusta sinä toisit johtokuntaan?

Koska olen toiminut vapaaehtoisena OTW:ssa jo vuosia, minulla on monia taitoja ja paljon kokemusta, jota on karttunut työtehtävistä eri toimikunnista. Kykenisin tuomaan tietoani ja ensikäden kokemuksia omista varainkeruuprosesseistamme, henkilöstöhallintoa koskevista menettelyistä, PR-strategioista ynnä muusta. Koen, että voisin tuoda näkemyksiä OTW:n eri puolista, joilla olen toiminut vapaaehtoisena ja edistää johtokunnan järjestystä ja dokumentaatiota. Lisäksi sekä nykyisissä että edeltävissä toimikunnissani työskentelimme paljon salassapidettävän tiedon kanssa, joiden käsittely on aliarvostettu mutta elintärkeä taito johtokunnan jäsenellä. Tämän lisäksi olen oppinut taidon työskennellä suurien ihmisjoukkojen kanssa ja toimikuntalinjojen yli käyttäessäni nykyisiä sisäisiä välineitä.

Fanitiloissa olen auttanut valvomaan yhteisöjä ja olen sekä luonut että johtanut internet-roolipelejä, jotka antoivat minulle kokemusta muiden kanssa työskentelemisestä, yksityiskohtaisten dokumenttien luomisesta sekä kanssapelaajien ohjaamisesta. Ensimmäisellä jaksollani yliopistossa toimin opiskelijavaltuuskunnassani. Työskentelin muiden valtuutettujen kanssa tehdäkseni koulusta paremman paikan sillä, että suunnittelin tapahtumia ja kuuntelin ja toimin fuksien äänenä. Internetin ulkopuolisessa työssäni olen viimeisenä tarkastamassa, että tiedoissamme ei ole virheitä ennen kuin se käsitellään liiketoimintaa tehdessä, ja näin minusta on tullut entistä tarkempi yksityiskohtien kanssa.

3. Valitse yksi tai kaksi OTW:n tavoitetta, jotka ovat sinulle tärkeitä ja joiden parissa haluaisit tehdä töitä toimikautesi aikana. Miksi arvostat näitä tavoitteita? Miten toimisit muiden kanssa saavuttaaksesi ne?

Tavoite, jonka parissa haluaisin nähdä meidän yhdessä työskentelevän, olisi lisätä tiedotusta, viestintää ja kanssakäymistä sekä jäsenten että muiden kanssa. Melko helppo keino tähän olisi tarjota tapa liittyä postitus- tai ilmoituslistalle, joka koskee juurikin OTW:ta (eli uutiskirjeet, johtokunnan viestit, OTW:n projekteihin liittyvät ilmoitukset, jne), joka olisi erillään nykyisestä some-näkyvyydestämme. Toinen helppo keino lisätä tiedotusta yleisölle olisi alkaa lisätä läsnäoloamme coneissa pöytien tai paneelikeskusteluihin osallistumisen muodossa (tämän parissa me oikeastaan työskentelemme jo Kehitys ja jäsenyys -toimikunnassa).

Ylemmällä tasolla voisimme puuttua tähän epäkohtaan avaamalla paremman tilan, jossa yleisö voisi keskustella kanssamme. Esimerkiksi nyt meillä on julkinen keskusteluhuone omalla (erittäin) vanhalla alustallamme, jota ei oikeastaan koskaan käytetä paitsi Kansainvälisenä faniteosten päivänä tai julkisten johtokunnan tapaamisten aikana. Minusta olisi mahtavaa tarjota käyttäjille tila, jossa he voisivat keskustella sekä toistensa että meidän kanssa vähemmän virallisessa tilassa. Tämä olisi kuitenkin melko monimutkainen prosessi, koska pitäisi tutkia millaista alustaa kannattaisi käyttää, miten sitä voi valvoa, kuka olisi vastuussa siitä, ynnä muuta vastaavaa.

4. Millaista kokemusta sinulla on OTW:n projekteista ja miten tekisit yhteistyötä kunkin projektin parissa työskentelevien toimikuntien kanssa tukeaksesi ja vahvistaaksesi niitä? Yritä sisällyttää monenlaisia projekteja, mutta voit kuitenkin vapaasti painottaa niitä alueita, joista olet erityisen kiinnostunut.

Tunnen OTW:n projektit parhaiten hallinnollisesta näkökulmasta. Ne toimikunnat, joissa olen vapaaehtoisena aiemmin toiminut, ovat lähinnä tukeneet OTW:ta kokonaisuudessaan monin eri tavoin, kuten jakamalla uutispostauksia, auttamalla värväyksessä sekä keräämällä varoja, jotta kykenemme jatkamaan tavoitteidemme toteuttamista. Tavallaan tämä on sekä siunaus että kirous. Toisaalta se voi myös olla hyvä asia, koska näin näen järjestön makrotasolla sen sijasta että näkemykseni olisi rajoittunut vain yhdelle tietylle alueelle. Olen saanut laajan katsauksen siitä, mitä toimikuntamme ja projektimme tekevät, mutta minulla ei ole paljonkaan ensikäden kokemusta siitä, miten projektit toimivat arjessa.

Voidakseni tukea toimikuntia tehokkaasti minun pitäisi oppia niistä enemmän käyttämällä aikaa lukeakseni niiden dokumentaatiota sisäisestä wikistämme ja tutustuakseni tämänhetkisen johtokunnan ja toimikuntien väliseen kanssakäymiseen. Uskon myös, että toimikunnista ja niiden toimimisesta oppimisen lisäksi paras keino tukea niitä on kuunnella, mitä toimikunnat meille kertovat. Toimikunnissamme toimii ainoastaan kokenutta henkilöstöä tai sellaisia, jotka kouluttautuvat samalle tasolle, kaikki sellaisia, jotka parhaiten tietävät miten työ tulee tehdä. Vaikka johtokunta voikin auttaa tekemällä ehdotuksia tai tarjoamalla suorempaa tukea, on kuitenkin toimikuntien itsensä vastuulla toteuttaa uudet ideat tai muutokset.

5. Kuinka tasapainottaisit johtokuntatyön muiden OTW:nsisäisten rooliesi kanssa, tai kuinka aiot luopua nykyisistä rooleistasi keskittyäksesi johtokuntatyöhön?

En ole suunnitellut luopuvani tämänhetkisestä roolistani Kehitys ja jäsenyys -toimikunnassa paristakin syystä. Haluan yhä saavuttaa monia asioita ja työskentelemme monien jännittävien asioiden parissa toimikuntana. Toisekseen johtokunnan jäsenen tulee olla OTW:n toimikunnan aktiivinen jäsen toimikautensa ajan. Oikeasti haluaisin toimia vapaaehtoisena toisessakin toimikunnassa niin kauan kuin aika ja mahdollisuus yhdessä toimikunnan työn kanssa sen mahdollistaa. Haluaisin näin laajentaa näkökulmiani järjestön sisällä ja nähdä asioita uusista kulmista. Ensisijaisesti olen kuitenkin sitoutunut tämänhetkiseen toimikuntatyöhöni ja johtokuntatyöhön — mieluummin annan näille kahdelle 100% itsestäni kuin otan itselleni enemmän tekemistä kuin mihin pystyn.

Tasapainottelussa auttaisi se, että alkaisin laajentaa Google-kalenterin käyttöä pysyäkseni ajan tasalla määräajoista, tapaamisista ja muista tietyn ajan rajoissa tehtävistä töistä (kuten teen nyt jo oikean elämäni ja akateemisen työni kanssa). Sen lisäksi käyttäisin Trellon kaltaisia apuvälineitä, että pysyisin perillä niistä tehtävistä, joita sillä hetkellä teen. Internetin ulkopuolinen työni takaa minulle myös paljon vapaa-aikaa, ja silloin voin tehdä mitä vain; voisin käyttää tätä aikaa OTW:n tehtävien parissa työskentelyyn tuomallani läppärillä.